OP:n toimitilauutisia

Vahanen Monitoring Services Oy palvelee OP Kiinteistösijoitus Oy:tä uudella Energiavalvoja-konseptilla

14.1.2019

Energiavalvoja-konsepti kehitettiin yhteistyössä OP Kiinteistösijoitus Oy:n kanssa vastaamaan pitkäaikaisen asiakkaan tarpeita entistä kattavammin. Uutta asiakaslähtöisempää toimintamallia noudattava kumppanuussopimus on voimassa vähintään kolme vuotta.

– OP Kiinteistösijoitus Oy:n palvelemiseksi kehitetty kiinteistöjen Energiavalvoja-konsepti peilaa entistä asiakaslähtöisempää toimintamalliamme, kertoo Vahanen Monitoring Services Oy:n toimitusjohtaja Sami Päivärinta.– Keskustelemme mielellään asiakkaan tarpeista ja kehitämme palveluitamme. Yhdessä OP Kiinteistösijoituksen kanssa hiottu toimintamalli tukevoittaa palveluamme. On ilo todeta, että pitkän yhteistyömme pohjalta asiakas luotti kykyymme ketterästi uudistaa ja paketoida palvelumme heille sopivaan muotoon.

Tällä viikolla allekirjoitettu usean vuoden yhteistyösopimus kattaa satojen kiinteistöjen energia-asiat, ongelmienratkaisut, optimoinnit ja seurannat. OP Kiinteistösijoitus Oy on osa OP:n Pankkitoiminnan yritys- ja instituutioasiakkaat -organisaatiota ja hallinnoi noin 3,3 miljardin euron kiinteistövarallisuutta. Vastuullisen kiinteistösijoittamisen toimintaperiaatteisiin kuuluu aktiivinen ympäristövaikutusten seuranta ja pienentäminen sekä kokonaisvaltainen vastuullisuuden kehittäminen kiinteistöissä. Vaihteleva kiinteistökanta sisältää valvottavia kohteita toimistotaloista asuinkerrostaloihin, Pohjola Sairaaloihin, kauppakeskuksiin ja logistiikkakiinteistöihin.

– Tarvitsimme lisää paukkuja energiankäytön raportointiin, seurantaan ja valvontaan, koska raportoinnin tarve ja määrä ovat kasvaneet viime vuosina, kertoo OP kiinteistösijoitus Oy:n kiinteistöpäällikkö Matti Puromäki. – Asiakkaillemme suunnattua raportointia on enemmän. Raportointia tarvitaan muun muassa suuryritysten energiakatselmuksissa ja kiinteistöalan energiatehokkuussopimuksissa, jotka edellyttävät vuokra-asuntoyhteisöjen ja toimitilakiinteistöjen vuosiraportointia (VAETS ja TETS). Toisaalta halusimme vahvistaa energiavalvojan läsnäoloa kentällä ja kohteissa, millä toivotaan olevan suora vaikutus energiankulutuksen vähentymiseen. Päivitetyn sopimuksen myötä saamme hyödynnettyä Vahanen Monitoring Servicesin uudenlaista näkemystä ja kokemusta, ja kyseessä on selkeä investointi energiatehokkuuteen luotettavan kumppanin kanssa.

Energiavalvoja-konseptin mukainen palvelu sisältää kohdekohtaisesti nimetyn energiavalvojan, joka valvoo ja optimoi kiinteistön energiatehokkuutta, käyttäjäviihtyvyyttä ja turvallisuutta. Energiavalvoja tekee ehdotuksia kiinteistön energiatehokkuuden ja viihtyvyyden parantamiseksi, ja hänellä on käytössään laajat työkalut energianhallintaan, johon sisältyvät kulutusseuranta, etähallinta, toimintakokeet ja laitteiden kunnon seuranta. Energiavalvoja myös valvoo ja opastaa kiinteistön ylläpidosta vastaavia tahoja sekä vastaa toimenpiteiden loppuun saattamisesta yhteistyössä managerin ja isännöitsijän sekä muiden sidosryhmien kanssa. Palvelun sisältö optimoituu tilanteen mukaan vastaamaan kunkin kiinteistön ajankohtaisia tarpeita.

– Energiavalvoja-konseptin mukainen palvelu on herättänyt kiinnostusta alan muissakin isoissa toimijoissa, Päivärinta kertoo.



Lisätiedot:


Sami Päivärinta, toimitusjohtaja
Vahanen Monitoring Services Oy
sami.paivarinta@vahanen.com
Puh. 050 3858 472


Matti Puromäki, kiinteistöpäällikkö
OP Kiinteistösijoitus Oy
matti.puromaki@op.fi
Puh. 040 8381 037