OP:n toimitilauutisia

Oma energiantuotanto kasvanut 2,5-kertaiseksi – OP Kiinteistösijoituksen vastuullisuusraportti summaa vuoden 2019 tapahtumia

27.2.2020

Olemme jatkaneet voimakkaasti uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä kohteissamme maalämpö- ja aurinkoenergiahankkeiden kautta. Lämmön ominaiskulutuksemme on laskenut vuosikymmenessä 32 %, samalla kun kiinteistökantamme on merkittävästi kasvanut.

OP Kiinteistösijoituksen vuoden 2019 vastuullisuusraportissa kerrotaan kattavasti toimenpiteistämme kiinteistökantamme vastuullisuuden kehittämiseksi. Työn fokus on erityisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Raportissa kerromme päästöjen kehityksen ja kiinteistöjen energiankulutuksen lisäksi myös esimerkiksi osuutemme työllistävyydessä, puurakenteisista kohteistamme, ja miten vastuullisuus huomioidaan osana investointipäätöstä.

OP Kiinteistösijoituksen kiinteistöpäällikkö Matti Puromäki näkee työn tulokset merkityksellisinä: ”Tekemämme työ kiinteistökantamme vastuullisuuden kehittämiseksi on tärkeää ja ajankohtaista. Tahtimme toimenpiteiden suhteen on kiihtynyt vuoden 2019 aikana, ja tähän pyrimme jatkossakin. Hallinnoimme noin 3,5 miljardin euron kiinteistövarallisuutta, joten meillä on myös merkittävä vastuu saada kohteittemme päästöt pienentymään nopealla aikataululla.”

Vuoden 2019 vastuullisuusraportti löytyy täältä (linkki).

Lisätietoa:
Matti Puromäki, kiinteistöpäällikkö
+358 40 838 1037
matti.puromaki@op.fi