OP Kiinteistösijoitus avaa vuoden 2022 vastuullisuustoimiensa tunnuslukuja ja toimenpiteitä vastuullisuuskatsauksen muodossa. Energiakriisi ja luontokato puhuttivat edeltävän vuoden aikana paljon.
Vastuullisuustyö on kiinteistösijoittamiseen kiinnittynyt ”uusi normaali”, joka tulee läpinäkyvämmäksi
muun muassa vastuullisen sijoittamisen konkreettisten tekojen raportoinnin johdosta – sanoista todennettaviin tekoihin, kertoo OP Kiinteistösijoituksen johtaja Markku Mäkiaho. Loppuvuonna kiinteistöjen transaktiomarkkina osoittikin niiden kiinteistökohteiden paremman likviditeetin, joissa vastuullisuusasioihin on kiinnitetty järjestelmällisemmin huomiota.